Los Angeles, CA 2015: Ensimmäinen kerta Losissa

Mun blogiin kirjoittaminen on välillä niin vaikeaa, mutta oon tehnyt nyt niin paljon täällä USA:ssa oltuani (olen n. 9 viikon reissussa), että pakko yrittää kirjoittaa jotain ylös. Kirjoitan siis itseäni varten, jos jotain kiinnostaa niin saa toki lukea. ;)

Lähdettiin perjantaina 22. toukokuuta Millan kanssa yöbussilla (Megabus) San Franciscosta Los Angelesiin. Maksettiin noin 80 dollaria meno-paluusta, eli ei ihan halvimmasta päästä, mutta varattiin matka niin myöhään. Jos varaa hyvissä ajoissa, voi saada jopa viiden dollarin matkoja! Megabus on mun mielestä hyvä, vaikka täällä moni paikallinen haukkuukin niitä. Tämä johtuu siitä, että...

A) Megabus on melkein aina myöhässä. Eihän se kivaa ole, mutta kyllä se sieltä aina tulee. :D

B) Megabussissa matkustavat kermapyllyjen mielestä vain "roskaväki", eli opiskelijat ja mustat. Tämän olen huomannut, mutta mikä heistä roskaväkeä tekee? Hyvä vaan, kun käyttävät julkisia kulkuvälineitä. Amerikka saisi harrastaa tätä muutenkin. Kaikki matkustajat on aina olleet kilttejä ja siistejä, kun olen reissannut Megabussilla.

C) Amerikassa ajetaan kaikkialle omalla autolla, jopa alle kilsan päässä olevaan ruokakauppaan. Tätä maata ei ole oikein tehty jalankulkijoille tai pyöräilijöille. Kävelin yksi ilta täällä Indianapolisissa korttelin ympäri ja tarkastelin naapuritaloja. Yhden talon autotalliin mahtui kaksi autoa, kaksi oli ajotiellä. Perheellä on siis neljä autoa ja perheessä on tietääkseni vain ne neljä ihmistä... mutta kun teineillä on heti 16-vuotiaana kortin saatuaan pakko saada auto, kun ei täällä muuten pääse mihinkään. Bussit ovat ihan olemattomia.

Eli siis pähkinänkuoressa, muulla kuin omalla autolla tai lentokoneella matkustaminen on köyhien hommaa. Bussipysäkeillä istuvia katsotaan kuin halpaa makkaraa. Asennevamma on siis suuri. Busseja käyttävät joo köyhät enimmäkseen, mutta ne voisi olla San Franciscon, Chicagon tai New Yorkin tasoisia, jos niitä käyttäis muutkin... huoh.

Jamey, Jameyn äiti Connie ja minä. 9 vuotta tunnettu ja vihdoin tavattiin Losissa!

Takaisin Megabussiin. Megabusin pysäkki San Franciscon asemalla oli aseman sivussa, mutta löydettiin se helposti, kun bussi oli jo odottamassa siellä. Paikallisilta poliiseilta kyseltiin, mihin suuntaan voisi mennä, mutta ei niillä ollut oikein hajua mistään. Löydettiin kuitenkin paikalle ja tsekattiin itsemme sisään. Laukut sai kätevästi bussin ruumaan. Suosittelisin kuitenkin lukitsemaan laukut, ihan siksi vaan. Bussi oli buukattu täyteen ja kaikilla paikoilla istui vain yksi, eli ei vierekkäisiä paikkoja missään. Pyysin yhdeltä jäbältä, että voitaisko me Millan kanssa istua vierekkäin kun hän joutuu joka tapauksessa jonkun viereen jossain vaiheessa. Hänelle se sopi ja kiiteltiin kovasti.

Omiin kokemuksiini perustuen Megabussissa on aina pistorasia (amerikkalainen, eli adapteri matkaan) lataamista varten. Wifikin pitäisi olla, mutta tällä reissulla se ei toiminut ihan moitteettomasti. Megabus mainostaa pistorasioita ja Wifiä, mutta jos ne ei toimi, et saa rahoja takaisin. Eli rukoile vaan, että kaikk toimii. :D Megabus on kaksikerroksinen ja alakerrasta löytyy vessa. Pidemmillä matkoilla (6h?) bussi pysähtyy jossain huoltoasemalla, joista saa lämmintä ruokaa ja saa käydä oikeassa vessassa, jos on jaksanut pidättää :D

Kuvat ei mee aikajärjestyksessä, ei vaan otettu yhtään kuvia meidän bussimatkalta. Tässä Mel's Dinerin parkkipaikalla.

Me istuttiin siis paikoillemme ja alettiin popsia eväitä, jotka haettiin Safewaystä. Meillä oli mansikoita, donitsia, keksejä, karkkia, vettä, sipsejä ja patonkeja. Oltiin varattu ehkä hieman liikaa ruokaa mukaan, koska puolet oli vielä paluussakin syömättä heh. Parempi näin kuitenkin. Suunniteltiin Netflixin katsomista, mutta en tajunnut vielä tuolloin, että streamauspalvelut ja videot on kielletty Megabussissa, koska ne vie niin paljon dataa. Matka meni lähinnä musiikkia kuunnellessa, nukkuessa ja jutellessa. Ei oltu Millan kanssa siis hengailtu paljon, yhtenä iltana mun San Franciscossa oleilun aikana nähty. Eli matka meni tutustuessa. Milla oli ja on aivan ihana ihminen, jota jäi kyllä kova ikävä, kun lähdin San Franista.

Matka San Franciscosta Losiin kestää 8h bussilla, eli takapuoli ehti puutua muutamaan otteeseen. Mun lempparijuttuja on kuitenkin istua bussissa ja kuunnella musiikkia, joten sitä sai kyllä tehdä. Saavuttiin Los Angelesin lämpöön aamuyöllä joskus klo 5 aikaan. Los Angelesin Megabus-pysäkki on oikealla asemalla, Patsaouras Transit Plazalla, eli et tunne jääväsi kadun varteen, kuten monissa muissa paikoissa. Tilattiin sitten Uber, joka vei meidät hotelliin kahdeksalla dollarilla. Patsaouraalla olis myös metropysäkki, mutten halunnut alkaa seikkailemaan siellä laukkujen kanssa keskellä yötä. Voi olla, ettei metroja edes mennyt siihen aikaan yöstä.

Milla, Jamey ja minä Amoeba Musicin edessä Hollywoodissa.

Meidän hotelli oli oikea amerikkalainen motelli (Hollywood Palms Inn and Suites tai jotain?). Mistä tunnistaa aidon amerikkalaisen motellin? Ruohon hajusta tietenkin, enkä nyt puhu nurmikosta... Eka huone, jonne mentiin, oli ihan siisti, mutta vessassa oli höyryä ihan hitosti. Tämä johtui siitä, että suihkun hana tiputti, eikä sitä saanut kiinni. Pyyhkeet oli ihan kosteet. Jouduttiin sitten raahautumaan takaisin respaan, jossa laiska mies antoi toiseen huoneeseen avaimet. Se huone oli ihan ok. Sängyissä pystyi nukkumaan, mutta en suosittele tarkempaa tutkimista. Millaa ja mua rapsututti kummasti seuraavana päivänä ja ajateltiin heti luteita. Niitä ei kuitenkaan näkynyt.

Meidän motelli oli aika lähellä Hollywoodin keskustaa, eli siksi me se otettiin (myös halpa ja hintaan kuuluva Wifi). Reissuunhan lähdettiin, koska haluttiin nähdä Paramoren keikka Dolby Theatressa. Dolby Theatre on se paikka, jossa pidetään vuosittainen Oscar-gaala. Mulla oli agendalla nähdä paria kaveria Losissa, toista en ollut nähnyt kolmeen vuoteen ja toisia en koskaan, vaikka oltiin tunnettu 2006 vuodesta asti. Heräiltiin siinä ennen kahtatoista ja laittauduttiin valmiiksi. Mun tuttavat Jamey ja Connie tulivat tapaamaan meitä. Ne asuu tunnin päästä Losista, joten tulivat autolla. Päästiin siis heidän autokyydeillään eri paikkoihin Losissa. Oli ihana nähdä niitä ihmisiä, joiden takia mun englanti on niin hyvä. :) Jamey oli 9-vuotias kun tavattiin netissä, eli paljon on ehtinyt tapahtua näinä vuosina.

Sisällä Amoebassa, kuvat joissa itse olen on ottanut Connie.

Ekana suunnattiin Amoeba Records -levykauppaan, Jamey on kova musiikkidiggari. Me hengailtiin vaan, mutta ei ostettu mitään. Sen jälkeen ajettiin Pygmy Hippo Shoppeen, jota Paramoren Hayley on netissä useasti suositellut. Se oli kyllä pienin kauppa, jossa oon koskaan käynyt. Kauppa oli oikeesti varmaan kaksi neliötä, mutta ulkona oli pieni "trunk show", joku erikoisjuttu, joka on kerran kuussa. Me osuttiin juuri silloin sinne! Jamey osti jotain ja mä pienen "lehden", jonka nimi oli "the many ways of the potato". Maksoi vajaa 3 dollaria, mutta se oli pieni matkamuisto ja tykkään perunasta. ;) Juteltiin kaupan omistajien kanssa ja kerroin, että Hayley oli ohjannut mut sinne. Emy, kaupan omistaja, kertoi, että Hayley oli käynyt kaupassa monesti Losissa asuessaan, yksin ja perheenjäseniensä kanssa, mutta Emy ei tiennyt Paramoresta mitään. Joku päivä hän oli sitten kuullut bändistä jossain ja kysynyt sitten Hayleyltä, että: "Ootko sä kuuluisa rocktähti?" Hayley oli ollut kuulemma hyvin ujo ja sanonut, että "en yleensä puhu siitä". Hayley oli kirjoittanut kaupasta blogiinsa ja Emyn elämä oli kuulemma muuttunut sinä päivänä. Ei ihme, paikka olikin ihan täynnä.

Pygmy Hippo Shoppen porukan kanssa. Millan ja mun välissä Emy.

Kuuma päivä, ehkä 27 astetta celsiusta.

Vettä kului paljon, oli kuuma päivä. Milla meinasi palaa, joten pidettiin aurinkorasvan levitystauko Mel's Dinerin parkkipaikalla. Käytiin Mel's Dinerissä sitten syömässäkin, Connie tarjosi meille ruoat. Mä otin jonkun kanaburgerin ja ranskikset, annokset oli niin isoja, että ois pitänyt ottaa joku lasten ruoka taas. Ruokailun jälkeen ajettiin jonnekin Losin kupeeseen vintage-liikkeeseen. Me löydettiin Millan kanssa olkihatut, mun maksoi alle 5 dollaria! Ehdittiin viettää vain puoli päivää Connien ja Jameyn kanssa, mutta meillä oli hauskaa. On jotenkin ihan uskomatonta, että vihdoin nähtiin. On myös uskomatonta tuntea porukkaa näin kaukana kotoa, mutta tuntea silti olevansa kotona. Shoppailun jälkeen Jamey ja Connie ajoi meidät hotellille, jotta ehdittiin valmistautua illan Paramoren keikkaan. Siitä lisää ensi postauksessa!